Minua väsyttää. Ihan hirveästi. Tyttöä vaivaa allergia ja sen seuraukset ovat piinanneet häntä viime aikoina etenkin öisin. Öisin minulla on valtavasti aikaa kasvattaa äidinhuolta pienestä, liioitella surua siitä, etten osaa auttaa häntä. Vaikka vaiva ei ole suuri, se muuttaa mittasuhteitaan pitkinä pimeinä aamuyön tunteina.
Ne ovat niitä samoja tunteja, jolloin lapsettomuuskriisini kuristi minua kipeimmin. Niitä samoja tunteja, jolloin olin varma siitä, että kaipaukseni tukehduttaa minut siihen paikkaan. Että en selviä, en voi selvitä, en enää päivääkään.
Ja silti aina selvisin.
Minua väsyttää, koska nukun jatkuvasti pätkittäin ja liian vähän. Väsymys tekee minusta kiukkuisen. Kiukku purkaantuu ärtymyksenä. Kohteeksi joutuu mieheni, jolle jäkätän ja joka mielestäni ei huomaa minua arjessa tarpeeksi, nukkuu liian pitkään, siivoaa liian vähän ja katsoo jalkapalloa liian paljon. Puhumme toinen toisillemme rumalla äänellä ja pahoitamme toinen toisemme mielen.
Niin turhaa, niin tarpeetonta.
Eilen aurinko paistoi ja ulkona oli uskomattoman kaunista. Kävelimme tytön kanssa rantaan. Hän osoitteli pienellä kädellään kaikkea mahdollista ja mahdotonta ja hymyili. Hyrisi ääneen ja hytkyi. Koska kaikki on uutta, ihmeellistä ja ihanaa. Katselimme ja kuuntelimme, miten järven ranta jäätyy. Se sama järvi, jossa kesällä uimme. Se sama järvi, jonka rannalle kesällä muutimme. Elämän ensimmäinen kesä meni ja tuli ensimmäinen syksy. Yhä vielä, päivittäin, niin monta ensimmäistä.
Kyyneleet nousivat silmiini. Olen niin onnellinen. Välillä kiittämätön, mutta annan sen itselleni anteeksi. Niin me ihmiset olemme. Muistan kuitenkin yhä uudelleen ne kaikki syyt, miksi olla kiitollinen.
Ihana mies. Ihana syksy. Ihana uusi koti.
Ihana tytär. Minun kauan kaivattu aarteeni.
Tytär nukkui viime yönä taas levottomasti. Nostin rinnalleni, niinkuin vastasyntyneenä. Rinta vasten rintaa, sydän vasten sydäntä. Taputtelin, keinuttelin, hyräilin, pidin lähellä. Tunsin, miten hän rentoutui, löysi turvapaikan ja antoi unen tulla.
En tiedä, olenko koskaan ennen käyttänyt tätä sanaa. Siunattu. Se sana on tarpeeksi väkevä kuvaamaan, mitä tunsin olevani juuri silloin.
Siunattu.
