Sänky

Tänään raskauteni on viikolla 36+0. Tänään raskauteni on täysiaikainen. Tänään laskettuun päivään on tasan neljä viikkoa aikaa. Nyt juuri, tänään ja huomenna, saan elää sitä hetkeä, jolloin odotan esikoistani viimeisilläni raskaana. Ei enää kauan ja hän on täällä. Ja raskaanaoleminen tuntuu yhä vain hyvältä.

Eilen meidän kotona tapahtui jotain minulle hyvin tärkeää. Ystäväperheemme toi lainaan pinnasängyn. Muistan sen hetken, kun pari vuotta sitten ymmärsin tämän ystäväni olevan raskaana. Ymmärsin sen ennen kuin asiasta varsinaisesti edes kuulin. Silloin olin omasta lapsettomuudestani kamalan kipeä. Iloni toisten puolesta ei ollut kovin suurta, oma musta kipu vei liikaa huomiotani. Vaikka toki olin onnellinen toisten onnesta, vahvin tunteeni oli kuitenkin kateus.

Nyt he tarjosivat sänkyä meille, lähes heti kuultuaan raskaudestani ja he kuulivat siitä ensimmäisten joukossa. Eilen he toivat sängyn, auttoivat kokoamaan sen. Olivat vilpittömän iloisia siitä, mihin käyttöön tuo sänky nyt pääsee. Siitä, miten niin kovasti toivottu ja kaivattu lapsi saa nukkumapaikakseen tuon sängyn, meidän kodissamme.

Kaiken sen puuhailun ja onnen keskellä muistin nuo vanhat tunteeni. Myrkytetyt ajatukseni siitä, että meidän olisi pitänyt saada lapsi ensin, ei heidän. Että me ehdittiin toivoa kauemmin. Nyt häpesin niitä ajatuksia jälleen kerran, niinkuin olen hävennyt monesti ennenkin. Häpesin sitä, miten voin päästää edes mieleni lähelle mitään sellaista.

Mutta sitten katsoin itseäni kauempaa. Taas olin antanut lapsettomuuden imaista itseni ja ajatukseni valtaansa. Annoin sen sotkea kauniin hetken. Ne ajatukset ja tunteet, joita silloin ennen koin, ne kuuluivat siihen vaiheeseen elämääni. Ne ovat inhimillisiä ja hyväksyttäviä. Minun täytyy itseni hyväksyä, että tunsin ne silloin. Hyväksyä ja päästää ne menemään.

Eilen taisin vihdoin saada vapauden. Saimme pienen sängyn lainaan ystäviltä. Olimme yhdessä iloisia käsillämme olevasta elämänmuutoksesta. Ystävät tietävät, kuinka kovasti tätä lasta on rakastettu jo kauan ennen hänen syntymäänsä. He tietävät, miten arvostan heidän olemassaoloaan. He ymmärsivät jo silloin ja ymmärtävät yhä. Lapsettomuuttani ja menneitä tunteitani minun ei tarvitse enää pyydellä anteeksi, ei muilta eikä itseltäni. En valinnut sitä itse, siitä vain tuli osa elämääni.

Nyt makuuhuoneemme näyttää toisenlaiselta. Siellä on pieni valkoinen pinnasänky, meidän oman sängyn vieressä. Nyt makuuhuoneessamme näyttää siltä, että kaikki on vihdoin kohdallaan.

Hiivin hiljaa katselemaan rakasta miestäni, joka nukkuu pinnasängyn vieressä. Sydän pakahtuu onnesta ja kiitollisuudesta. Näen jotain niin kaunista, ettei mitkään sanat riitä siitä kertomaan. Onnen kyynel poskellani kertoo ehkä jotain. Se kertoo, millaista on rakastaa niin lujaa, että haluaisi vain pysäyttää ajan ja hengittää. Elää vihdoin juuri tätä hetkeä. Ei edellistä eikä seuraavaa, vaan juuri tätä, tässä ja nyt.

Pisara

Pötköttelin saunan jälkeen rentona sohvalla, öljysin pyöryläisen mahani, jonka pikkuisemme jumppatuokio sai hötkymään ja hytkymään. Taputtelin pientä takapuolta, joka törrötti vasemmalla puolen napaani ja toisella kädelläni töpsyttelin vastaan muksivaa jalkaa. Silloin huomasin taas jotain minulle uutta ja ihmeellistä.

Pisara maitoa. Selvästi näkyvä pisara maitoa. Se laajeni suuremmaksi ja pulleammaksi, kunnes valahti pois. Maitopisara.

Maitoa, minusta lähtöisin. Maitoa valmistamaan minua rakasta kaivattua vauvaamme varten. Käsittämätön ihme ja samalla niin luonnollista ja tavallista. Maitopisara, joka valui pyöreitä muotojani pitkin pois.

Niin suuri onnen tunne jälleen. Kaikki on niin uutta ja erilaista. Niin jännittävää ja salaperäistä. Niin luontevaa ja omalla painollaan kulkevaa. Ja minä saan juuri nyt elää tätä kaikkea.

Jos olisin vuosi sitten tiennyt, mikä nurkan takana odottaa, olisin ollut vahvempi. En olisi romahtanut koulun vessaan, en olisi tukehtunut omaan tuskaani. Olisin pitänyt itseni kasassa ja odottanut kärsivällisesti. Mutta eihän se mene niin. Se kaikki mennyt on nyt osa minua. Ja se kaikki mennyt tekee tästä hetkestä väkevämmän. Se kaikki mennyt saa yhden pienen pisaran maitoa muuttumaan ylitseni vyöryväksi onnellisuuden aallokoksi. Siinä aallokossa minä kellun taas tämän illan ja olen enemmän elossa kuin koskaan ennen. Tänään sen sai aikaan yksi pisara maitoa.

Sydänääniä

Olimme ystäväperheen kanssa mökillä. He odottavat kanssamme tiiviisti tätä vauvaa. Tuntuu hyvältä saada jakaa näitä onnenhetkiä tärkeiden ihmisten kanssa. Tuntuu hyvältä, kun saan nähdä oman onneni heijastuvan rakkailta kasvoilta. Tuntuu hyvältä tietää, että meidän lasta rakastetaan jo nyt niin paljon.

Askartelin ystävääni varten sydänääntenkuuntelulaitteen. Nappasin tyhjentyneen vessapaperirullan hylsyn ja kirjoitin sen kylkeen nimen, jolla lastamme kutsumme. Kirjoitin nimen ja piirsin sydämiä. Ystäväni työnsi korvansa hylsyn toiseen päähän ja painoi toisen pään alavatsalleni, sinne puolelle, jossa vauvan selkäpuoli tuntuu.

Hetken kuulostelun jälkeen ilme ystäväni naamalla nytkähti. Hän kuuli pienen sydämen nakuttavan. Se ei ollut minun pulssini, se ei ollut istukan virtauksien ääniä, se ei ollut suolistoni murinoita. Se oli pikkuisen vauvan sydämen syke. En yllä itse kuuntelemaan, en tietenkään. Mutta ystäväni kasvoilta sain lukea, miltä se kuulosti, miltä se tuntui.

Tämä hetki oli yksi monista tärkeistä. Niistä suurista pienistä hetkistä, joita tämä raskaus on tuonut elämääni. Jotka lapsettomuus on muuttanut lähes elämää suuremmiksi. Niitä hetkiä, jotka haluan tallentaa syvälle sisimpääni ja muistaa ikuisesti.

Kohti tulevaa

Kutinani otettiin vakavasti. Maksa- ja sappiarvojani on seurailtu sekä joka väliin muistutettu, että jos minulle nousee mikään huolenaihe, niin ei pidä epäröidä ottaa yhteyttä. Sappiarvo on hieman sahaillut alempaa ylemmäs, mutta hyvin maltillisesti. Näillä näkymin huolta ei tarvitse siitäkään kantaa, mutta jos huolestuttaa, niin tiedän, mihin voin soittaa ja tiedän, että siihen reagoidaan nopeasti.

Olo on muutenkin alkanut tässä ihan viime päivinä muuttua raskaanaolevasta yhä raskaammaksi. Jonkunlainen marraskuinen flunssa on myös päässyt yllättämään minut, entisestään huonohkot yöunet ovat nyt yhtä pissallaravaamista ja niistämistä. Niveliä on alkanut kolottaa ja olen myös havahtunut siihen, että käsiin ja jalkoihin on noussut turvotusta. Vielä kuitenkin olen mielestäni hyvin toimintakykyinen, vaikkakin väsynyt.

Ajatukset harhailevat myös yhä useammin tulevaan. Siihen, että aikanaan, ennemmin tai myöhemmin, tämä raskaus päättyy synnytykseen ja siihen, että kauan kaivattu rakas pieni ei olekaan enää haaveuni tai möyriväinen olento mahassani, vaan vauva sylissämme. Synnytykseen liittyviä ajatuksia nousee yhä enemmän mieleen. Kotikin alkaa näyttää jo siltä, että tänne todellakin odotetaan vauvaa. Valmista ei vielä ole, ei henkisesti eikä materian tasolla, mutta hyvää vauhtia olen menossa sinne päin. Kohti sitä hetkeä, jolloin voin sanoa, että minä olen valmis. Niin valmis kuin nyt näin suureen mullistukseen voi ylipäätään olla. Mieli avoimena, jännittyneenä, innostuneena. Päivä päivältä lähempänä.